Ingrid Charlotta Forsman (myöhemmin Koskimies) syntyi Helsingissä 7.10.1989, 11 lapsiseen perheeseen, opiskeli Atheneumissa ja valmistuttuaan siirtyi käsiyön opettajaksi Wetterhoffin käsityökouluun Hämeenlinnaan. Pian avioitumisensa jälkeen hän v.1922 siirtyi Savonlinnan tyttölyseon käsityön, piirustuksen ja kaunokirjoituksen opettajaksi. Vuonna 1939 hän siirtyi Raahen seminaarin piirustuksen opetuksen lehtoriksi jossa hän toimi eläkeikään asti v.1956. Eläkeikänsä hän vietti Helsingissä rakkaiden sukulaistensa parissa tuotteliaana kuvataiteilijana.

Inkeri Koskimies Hengin pääasiallinen toiminta kohdistui vesiväri ja pastellimaalaukseen. Poikkeuksellisen toimeliaana taiteilijana hän tuotti tuhansia maalauksia, kudoksia ja osallistui ahkerasti myös näyttelyihin. Inga Hengin luonteenomainen piirre oli suvaitseva, ymmärtäväinen ja rakastava kanssakäyminen ympäristönsä kanssa. Tämä asenne antoi hänelle runsaasti ystäviä ja loi harmonisen ja siunaavan elinympäristön.